Vuoden 2023 alussa vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisestä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Tästä suuresta muutoksesta huolimatta kunnille jäi edelleen merkittävä rooli ja vastuu asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa.
Kunnan tulee strategisessa suunnittelussaan asettaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet ja määrittää toimenpiteet, joilla tavoitteisiin pyritään sekä seurata kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä vuosittain kuntakohtaisesti sovituin mittarein. Kunnan eri toimialojen tulee tehdä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Lisäksi yhteistyötä tulee tehdä kunnassa toimivien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Merkittävään rooliin nousee myös kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Yhdistyksillä on merkittävä rooli kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja tästä syystä Lohjan kaupunki haluaa tukea hyte-työtä tekevien yhdistysten toimintaedellytyksiä monin eri tavoin.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää yhteistyössä Lohjan kaupungin kanssa informaatiotilaisuuden järjestöille hyvinvointialueen ja kaupungin järjestöavustuksista tiistaina 3.9.2024 klo 18–19.30, paikkana Lohjan kaupungintalo Monkola, valtuustosali.
Uudet erityisruokavaliot ovat tilattavissa lukuvuodelle 2024–2025.
Syksyn 2024 ruokalistoihin on tehty muutoksia helmikuussa toteutetun koulujen asiakastyytyväisyyskyselyn pohjalta.