Kulttuuri, vapaa-aika ja liikunta

Verkkonäyttely Arabia esittelee pääosin Lohjan Museon kokoelmiin kuuluvaa Arabian tuotantoa 1800-luvun lopulta 1970-luvulle.

Suosituimmat:

Verkkonäyttely Arabia − astioiden aatelia ja arkista kauneutta

Verkkonäyttely Arabia esittelee pääosin Lohjan Museon kokoelmiin kuuluvaa Arabian tuotantoa 1800-luvun lopulta 1970-luvulle.

Suomalaiset rakastavat Arabian astioita. Harvassa on koti, josta ei löydy yhtäkään Arabian kippoa tai kuppia. Arabian laaja tuotanto kattaa käyttöposliinin ruuanvalmistuksesta ja tarjoilusta saniteettiposliiniin ja taiteeseen. 

ARABIA KATTAA ARJEN JA JUHLAN

Arabian tehdas perustettiin ruotsalaisen Rörstrandin sisartehtaaksi vuonna 1873. Suomalaiseen omistukseen Arabia siirtyi vuonna 1916 ja kasvoi muutamassa vuosikymmenessä Euroopan suurimmaksi posliinitehtaaksi. Alkuvuosina astioiden mallit ja koristeet tulivat suoraan Rörstrandin mallistosta. 1910-luvulla järjestetyn muotoilukilpailun myötä alkoi Arabian omien astiastomallien kehittäminen. Myös taiteilijat kiinnostuivat tehtaan tarjoamista mahdollisuuksista. 1930-luvulla perustettu taideosasto nosti tuotteiden tasoa: taideosasto suunnitteli tuotteiden muodot ja koristeet. Taiteellisen tason nousu näkyi Arabian taiteilijoiden saamissa muotoilupalkinnoissa 1950−70-luvuilla. Näillä vuosikymmenillä syntyi monia klassikkoastiastoja, jotka olivat pitkään tuotannossa, kuten Kilta, Valencia, Ruska.

Arabian astiat tunnistetaan mallinsa ja koristeensa perusteella. Mallilla tarkoitetaan astian muotoa ja malli tavallisesti ilmoitetaan kirjaimella tai kirjain yhdistelmällä esimerkiksi AS-malli. Samassa astiamallissa on kuitenkin voitu käyttää useita erilaisia koristeita. Koristeet ovat tavallisesti nimettyjä, kuten Blue Rose, Kilta tai Myrna, mutta on myös monia nimettömiä koristeaiheita. Koristeet eivät myöskään ole malliin sidottuja vaan samaa koristetta on toisinaan käytetty useammassa mallissa.

Arabian kymmenillä astiamalleilla on lukuisia erilaisia koristeita eikä kaiken kattavaa luetteloa koko Arabian tuotannosta ole olemassa. Samasta syystä mallien tunnistaminen erityisesti yksinkertaisten astioiden, kuten lautasten, kohdalla saattaa olla erittäin haasteellista. Valtavan laaja tuotanto on taannut sen, ettei Arabiaan voi olla Suomessa törmäämättä niin kodin piirissä kuin julkisissa tiloissa. Arabia on kiinteä osa suomalaisuuden tarinaa ja osa kansallista identiteettiä. Sen tuotteet ovat kulkeneet tiiviisti mukana niin suomalaisten arjessa kuin juhlassa.

Arabian taiteilijat