Lohjalla tehdään aktiivisesti töitä koulukiusaamisen kitkemiseksi

Yle julkaisi artikkelin 12.10.2023, jossa kerrottiin kaupungeista, joissa kouluterveyskyselyiden mukaan on eniten kiusaamista. Lohja oli mainittuna yhtenä kaupungeista, joissa kiusaamista on keskimääräisesti koettu eniten 8.-9.-luokkalaisten keskuudessa vuosina 2015–2023. Tulokset olivat kaupungilla tiedossa.

Hyvinvointia yhdessä –kyläkierros Ikkalassa ti 26.9.2023 klo 18–20

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan ja vaikuttamaan alueesi kaupungin sivistys-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaiken ikäisille. Tavoitteena on yhteisillä keskusteluilla vahvistaa kuntalaisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta niin arjessa kuin päätöksenteossa. Lapsiystävällisenä kuntana myös lasten ja nuorten hyvinvointi kuuluu kaikille ja toivomme lasten ja nuorten äänen kuuluvan varttuneempien rinnalla.