Kaarina Liljan opintorahaston apurahat 2024

Kaarina Liljan opintorahaston apurahat vuonna 2024 julistetaan haettavaksi. Apurahoja jaetaan vähävaraisten, lahjakkaiden opiskelijoiden oppivelvollisuuden jälkeisten opintojen tukemiseen. Apurahat on tarkoitettu ensisijaisesti Nummen ja Pusulan alueiden opiskelijoille. Apurahan saannin edellytyksenä on, että saajankotikunta on Lohja. Harkinnan mukaan voidaan apurahoja myöntää myös Lohjalta kotoisin oleville korkeakouluopiskelijoille, joiden päättötyö tai opiskelu palvelee Lohjan kaupunkia. Apuraha on tarkoitettu ensisijaisesti alle 29-vuotiaille.

Kaupunginhallituksen uutiset 28.10.

Lohjan kaupunginhallitus kokoontui eilen 28.10.2024. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa vuoden 2025 veroprosentteja, vuoden 2025 talousarvioon liittyviä aloitteita, lukiokoulutuksen sekä perusopetuksen järjestämistä vuosina 2024 ja 2025, sekä hallintosäännön päivittämistä liittyen 1.1.2025 voimaan astuvaan lakiin työllisyyspalvelujen järjestämisestä.

Kysely Harjun urheilukeskuksen aluekehittämisestä

Ahtsalmen kaupunginosan itäosassa sijaitsevan Harjun urheilukeskuksen aluetta ollaan kehittämässä. Alue on tällä hetkellä aktiivisessa liikunta- ja urheilukäytössä, mutta sen palvelutarjontaa halutaan edelleen parantaa ja monipuolistaa.

Kaupunginhallituksen uutiset 21.10.

Lohjan kaupunginhallitus kokoontui eilen 21.10.2024. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa syyskuun 2024 talousarvion toteutumista, vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelmaa, Helsingin hallinto-oikeudelle annettavaa lausuntoa koskien entisten Luksian ammattiopistorakennusten purkua sekä työllisyysalueen palvelupäällikön viran perustamista.