Y9 Taajamaosayleiskaavan päivitys
Taajamaosayleiskaavalla suunnitellaan Lohjan nauhataajaman maankäyttöä vuoteen 2050 saakka.
Työn lähtökohtina ovat ilmastonmuutoksen hillintä, luontoarvojen turvaaminen ja Lohjan nauhataajaman, keskustan ja Lohjansolmun alakeskuksen muodostuminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Kaava-alue sijoittuu Lohjan nauhataajaman ympäristöön ja siihen sisältyy seuraavat alueet: Jönsböle, Virkkala, Vappula, Maksjoki, Ojamo, Myllylampi, Neitsytlinna, Gunnarla, Metsola, Keskilohja, Vienola, Gruotila, Pappilankorpi, Moisio, Pitkäniemi, Pappila, Routio, Paloniemi, Lempola, Ventelä, Immula, Perttilä, Muijala ja Nummenkylä. Kaava-alueeseen eivät sisälly keskustan ja Paloniemen osayleiskaava-alueet.
Osayleiskaavan muutoksella tarkistetaan ja tarvittaessa muutetaan voimassa olevasta taajamaosayleiskaavasta kaupan, työpaikkojen ja asumisen teemoja sekä joukkoliikenteen ja pyöräilyn runkoreittejä.
Pääteemojen lisäksi päivittämistyössä on neljä läpileikkaavaa kokonaisuutta, joiden turvaaminen kaavan ratkaisulla halutaan varmistaa, vaikka ne eivät ole suunnittelun keskiössä. Näitä kokonaisuuksia ovat monimuotoinen luonto, kaavan taloudellisuus, kestävä energiantuotanto ja palveluverkon tukeminen.
Kaavoitusohjelmassa on esitetty kaavan alustava aikataulu. Y9 Taajamaosayleiskaavan päivitys kulkee myös nimellä Nauhakaupunki 2050, jonka nettisivuilta saat lisätietoa ja voit seurata kaavaa ja sen vaiheita.
Yleiskaavoittaja: Kaisa Leppikangas | kaisa.leppikangas(at)lohja.fi | p. 044-374 4419
Yleiskaavasuunnittelija: Tiitus Kuisma | tiitus.kuisma(at)lohja.fi | p. 044 374 0148
Sivua päivitetään
Valmisteluvaihe II
Kaupunkikehityslautakunta päätti 13.3.2025 § 32 asettaa Y9 taajamaosayleiskaavan kaavaluonnoksen nähtäville MRL/AKL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti.
Y9 Kaavakartta, kaavaluonnos 13.3.2025
Y9 Kaavamerkinnät ja -määräykset, kaavaluonnos 13.3.2025
Y9 Kaavaselostus, kaavaluonnos 13.3.2025
Y9 Kaavaselostuksen liite 1, Suunnittelun lähtökohdat 13.3.2025
Y9 Kaavaselostuksen liitekartat 2-9, 13.3.2025
Y9 Kaavakarttojen epävirallinen yhdistelmä 1, 13.3.2025
Y9 Kaavakarttojen epävirallinen yhdistelmä 2, 13.3.2025
Y9 Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.3.2025
Y9 Ilmastovaikutusten arviointi, valmisteluvaihe I 1.9.2024
Y9 Kohdennettu luontoselvitys – Pitkäniemi 13.12.2024
Y9 Kohdennettu luontoselvitys – Kalkkipetteri 11.12.2024
Y9 Kaupallinen selvitys 1.3.2024
Y9 Joukkoliikenteen ja pyöräilyn tavoiteverkko 21.3.2024
Y9 Täydennysrakentamisen selvitys 16.4.2024
Y9 Luonnonarvojen esiselvitys 29.2.2024
Y9 Työpaikka-alueiden profilointi 24.10.2024
Y9 Lapset lähiympäristönsä asiantuntijoina 3.4.2024
Y9 Ekologisen verkoston selvitys 4.3.2022
Y9 Arkiluonto hyvinvoinnin lähteenä 29.5.2023
Y9 Maankäytöllinen selvitys uusiutuvan energian potentiaalista 3.6.2024
Y9 Valmisteluvaihe I, saapuneet lausunnot
Y9 Valmisteluvaihe I, saapuneet mielipiteet
Taajamaosayleiskaavan päivittämistarpeet 15.12.2020
Valmisteluvaihe
Kaupunkikehityslautakunta päätti 16.4.2024 § 53 asettaa osayleiskaavan muutoksen valmisteluaineiston (vaihtoehdot A, B ja C, 16.4.2024) nähtäville MRL 62§:n ja MRA 30§:n mukaisesti.
Palautteen voi antaa karttapalautteena tai sen voi lähettää osoitteeseen kaavapalaute(at)lohja.fi, tai Lohjan kaupunki, kaupunkikehitys, kaavoitus, PL 71, 08101 Lohja.
Valmisteluaineisto pidetään nähtävillä 8.-31.5.2024. Osallisilta pyydetään nähtävilläoloaikana palautetta erityisesti luonnosvaihtoehdoista ja suunnittelun lähtökohdista.
Kaava-aineistoa esitellään kaikille avoimissa tilaisuuksissa:
- 21.5.2024 klo 17, Kaupunkikeskustan aluetoimikunta – Lohjan kaupungintalo Monkola, Karstuntie 4, Kaupunginhallituksen kokoushuone.
- 22.5.2024 klo 18, Karstu-Paloniemi-Roution aluetoimikunta – Sinivuokon kerhotila, Salmenmäentie 26 D.
- 29.5.2024 klo 17.30, Etelä-Lohjan aluetoimikunta – Hilman Herkku, Virkkalantie 15.
Kaavavalmistelijat ovat tavattavissa 30.5. pääkirjaston 2. kerroksen ryhmätyötilassa klo 13-15 ja samaan aikaan Teams-sovelluksen välityksellä Kaavoittaja tavattavissa -otsikon alta löytyvästä linkistä. Muina aikoina tapaaminen on sovittava erikseen.
Kaavaratkaisuun voi tutustua erilliseltä verkkosivulta: Nauhakaupunki 2050 tai lyhyeltä videolta.
Y9 Kuulutus 8.5.2024
Y9 Kaavakartta vaihtoehto A, 16.4.2024
Y9 Kaavakartta vaihtoehto B, 16.4.2024
Y9 Kaavakartta vaihtoehto C, 16.4.2024
Y9 Kaavaselostus 16.4.2024
Y9 Suunnittelun lähtökohdat 16.4.2024
Y9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2023
Y9 Kaupallinen selvitys
Y9 Joukkoliikenteen ja pyöräilyn tavoiteverkko
Y9 Täydennysrakentamisen mahdollisuudet Lohjan nauhakaupungissa
Y9 Luontoarvojen esiselvitys
Y9 Työpaikka-alueiden profilointi, luonnos
Y9 Lapset lähiympäristönsä asiantuntijoina
Y9 Ekologisen verkoston selvitys
Y9 Ekologisen verkoston selvityksen karttaliite
Y9 Arkiluonto hyvinvoinnin lähteenä
Y9 Energiaselvitys
Y9 Tavoitteet 22.3.2023
Y9 Saapuneet lausunnot
Aloitusvaihe
Kaupunginhallitus hyväksyi 11.04.2023 § 139 22.3.2023 päivätyn Y9 Taajamaosayleiskaavan päivityksen tavoitteet.
Osayleiskaavan tavoitteet ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä 3.5.-5.6.2023 kaupungin verkkosivulla lohja.fi/y9, kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksessa viraston aukioloaikoina, osoite Karstuntie 4 sekä Lohjan pääkirjastossa, osoite Karstuntie 3, MRL 63 §:n mukaisesti. Osallisilta pyydetään nähtävillä olon aikana palautetta kaavan tavoitteista, vaikutusten arvioinnista ja vuorovaikutuksen järjestämisestä.
Palaute tulee lähettää osoitteeseen kaavapalaute(at)lohja.fi tai Lohjan kaupunki, kaupunkikehitys, kaavoitus, PL 71, 08101 Lohja. Kaava-aineistoon voi tutustua koko kaavatyön ajan Lohjan kaupunkikehityksen kaavoituksessa ja kaupungin verkkosivulla.
Kaava-aineistoa esitellään seuraavissa tilaisuuksissa:
- 10.5.2023 klo 18, Valtaväylien aluetoimikunta – Laurea ammattikorkeakoulu, Kauppakeskus Lohi, Vihdinkatu 1, 2.kerros, kokoustila Melba.
- 11.5.2023 klo 17, Kaupunkikeskustan aluetoimikunta – Lohjan kaupungintalo Monkola, Karstuntie 4, Valtuustosali.
- 23.5.2023 klo 18, Karstu-Paloniemi-Roution aluetoimikunta – Sinivuokon kerhotila, Salmenmäentie 26 D.
- 24.5.2023 klo 18, Etelä-Lohjan aluetoimikunta – Järnefeltin koulu, Helsingiuksentie 56, sisäänkäynti koulun pääovesta.
- 1.6.2023 klo 17.30-19 Kaavailta – Lohjan pääkirjasto, Karstuntie 3, Järnefeltinsali.
Kaavavalmistelijat ovat tavattavissa 11.5. ja 1.6. pääkirjaston 2. krs. ryhmätyötilassa klo 13-15 sekä etäyhteydellä. Muina aikoina vain erikseen sovittaessa. Puhelinajat: 8.5. klo 8.30-9.30, 9.5. klo 16-17.00, 15.5. klo 8.30-9.30, 16.5. klo 16-17.00, 22.5. klo 8.30-9.30, 23.5. klo 16-17.00, 29.5. klo 8.30-9.30, 30.5. klo 16-17.00.
Lisätiedot: yleiskaavoittaja Kaisa Leppikangas, puh. 044 374 4419, kaisa.leppikangas@lohja.fi tai yleiskaavasuunnittelija Tiitus Kuisma, puh. 044 374 0148, tiitus.kuisma@lohja.fi
Y9 Kuulutus 3.5.2023
Y9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2023
Y9 Tavoitteet 22.3.2023
Esiselvitys
Vetovoimalautakunta merkitsi tiedoksi 15.12.2020 § 185 selvityksen Y9 Taajamaosayleiskaavan päivittämistarpeet.
Taajamaosayleiskaavan päivittämistarpeita tarkastellaan suhteessa kaavan toteutumiseen, toimintaympäristön muutoksiin sekä lainsäädännön ja kaavoituksen kehittymisnäkymiin.
Taajamaosayleiskaavan päivittämistarpeet