Vastaa Lohjan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyyn! 

Kuntalaiskyselyn tavoitteena on selvittää asukkaiden kokemuksia Lohjan kaupungin palveluiden käyttämisestä sekä ajatuksia siitä, miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta voidaan edistää kaupungin toiminnassa.  

Lohjan kaupunki on perustanut työryhmän valmistelemaan kaupunkitasoista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa, joka on tarkoitus laatia kuluvan valtuustokauden loppuun mennessä. Suunnitelmatyön pohjaksi ja nykytilanteen kartoittamiseksi työryhmä on päättänyt toteuttaa kuntalaiskyselyn. 

Kysely toteutetaan selkokielisellä lomakkeella suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kyselyyn voi vastata joko sähköisesti tai paperilomakkeella. Paperilomakkeita löytyy Lohjan kirjastoista sekä kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelusta. Samat toimipisteet toimivat myös paperilomakkeiden palautuspaikkoina.  

Kyselyyn voi vastata 21.10.–10.11.2024 välisenä aikana. Sähköiseen kyselyyn pääset täältä.  

Kysely toteutetaan nimettömänä ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Toivomme vastauksia kaikista väestöryhmistä. 

Kyselyn pohjalta tullaan tekemään kooste, jota hyödynnetään suunnitelman jatkotyöstämisessä suunnitelmatyöryhmän ja kaupungin eri toimijoiden kanssa. Sidosryhmien edustajille järjestetään myöhemmin myös laajempi suunnitelmatyöpaja. 

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This