Varautuminen mahdollisiin sähkökatkoihin 2.12.2022 Sähkökatkot ovat mahdollisia tulevana talvena. Lohjan kaupunki kannustaa välttämään turhaa sähkönkäyttöä ja varautumaan poikkeustilanteita varten riittävän kotivaran hankkimisella. Kuinka sinä voit varautua mahdollisiin sähkökatkoihin? Miten Lohjan kaupungin palveluissa varaudutaan mahdollisiin sähkökatkoihin? Vastauksia löydät kaupungin sähköpulaan varautumisen -sivulta! Energiavirasto, kantaverkkoyhtiö Fingrid ja paikallinen sähkönjakeluyhtiö Caruna varoittavat sähköpulasta ja siitä johtuvista mahdollisista sähkönjakelukatkoista tulevana talvena. Sähköpula syntyy, mikäli sähkön kulutus ylittää tarjolla olevan sähkön määrän, tai jos jakeluverkkoon kohdistuu vakavia tai useita samanaikaisia vikoja. Kysyntää saatetaan joutua rajoittamaan hallittujen sähkönjakelukatkojen muodossa. Mahdolliset suunnitellut sähkökatkot ovat alueellisia ja kestävät arvioidusti 2 tuntia kerrallaan. Ne tulevat todennäköisesti ajoittumaan aamuun, iltapäivään tai myöhäiseen iltaan. Kriittiset kohteet, kuten sairaalat, pyritään jättämään jakelukatkoalueiden ulkopuolelle. Sähkökatkoista tiedotetaan mahdollisuuksien mukaan laajasti etukäteen, joten median sekä sähkönjakeluyhtiön ja Fingridin tiedotteiden seuraaminen on suositeltavaa. Sähkökatkoista seuraa mm. valojen ja ilmastoinnin sammuminen, kodinkoneiden ja muiden laitteiden sammuminen, hissien ja junien pysähtyminen, lämmityksen lakkaaminen ja maksuliikenteen pysähtyminen, jolloin esim. huoltoasemalla tai kaupassa ei voi asioida. Lohjan vesihuolto ohjeistaa, että sähkökatkojen aikana vettä ei saisi laskea viemäriin. Vesihanojen käyttöä ja wc:n vetämistä tulee katkojen aikana välttää. Lohjan kaupunki kehottaa kuntalaisia varautumaan eripituisiin sähkökatkoihin huolehtimalla riittävän kotivaran hankkimisesta. Vaikka mahdolliset suunnitellut sähkönjakelukatkot kestävät 2 tuntia kerrallaan, on suositeltavaa varautua siten, että ravinnon ja tarvikkeiden puolesta pärjää kotona kolme vuorokautta ilman sähköä. Kotiin kannattaa varata mm. taskulamppuja ja niihin paristoja, vettä, ruokaa ihmisille ja lemmikeille, lääkkeitä sekä ensiaputarvikkeet. Voimme yhdessä pienentää sähkökatkojen todennäköisyyttä vähentämällä sähkönkulutustamme. Sähköpulan välttämiseksi kaikkea tarpeetonta sähkön käyttöä tulisi välttää etenkin huippukulutustuntien aikaan (tyypillisesti aamulla klo 8-10 ja illalla 16-18 sekä 20-22). Sähkön käytön minimoiminen on erityisen tarpeellista kylminä talvipäivinä. Lohjan kaupungin sähköpulaan varautumisen sivut Tarkemmat viranomaisten ja järjestöjen laatimat ohjeet sähkökatkon varalle ja kotivaran sisällöstä: https://72tuntia.fi/ Lohjan vesihuollon ohjeet sähkökatkojen varalle: https://www.lohja.fi/vesilaitos/sahkon-saatavuuden-vaikutukset-vesihuoltoon/ Aiheen mukaiset uutiset: