Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvässä blogissa käsitellään viime viikolla vietetyn Lapsen oikeuksien viikon teeman mukaista oikeutta turvallisuuteen.

Oikeus turvallisuuteen

Vuoden 2022 Lapsen oikeuksien viikon teemana oli lapsen oikeus turvallisuuteen. Mutta mitä turvallisuus oikeastaan on ja mitä se kenellekin tarkoittaa? Teemaviikon nettisivustolla kerrotaan, että lasten ja nuorten turvallisuus muodostuu turvallisesta ympäristöstä, turvallisista ihmissuhteista ja omasta turvallisuuden kokemuksesta.  Turvallisuus on siis varsin monesta eri tekijästä ja tunteesta koostuva kokonaisuus, jota tässä blogissani pohdin muutaman esimerkin avulla. Erityisesti pohdin sitä, mitä me aikuiset voisimme tehdä taataksemme turvallisemman arjen niin lapsille kuin meille aikuisillekin. 

Joka syksyiseen tapaan on tänäkin vuonna niin mediassa kuin kansalaiskeskusteluissa muistuteltu siitä, että heijastinten ja valojen käyttö on ehdoton edellytys turvalliselle liikkumiselle syyspimeillä. Onhan siis jokaisella lapsella riittävä määrä heijastimia kaikissa käytössä olevissa vaatteissa ja repuissa sekä toimivat valot fillarissa tai mopossa? Viimeistään nyt olisi hyvä hetki tarkistaa tilanne, jutella lapsen kanssa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä pimeään aikaan ja mikä tärkeintä, meidän kaikkien aikuisten toimia itse hyvänä esimerkkinä. Jos irtoheijastinten käyttö ei innosta, voi päälle pukea pimeällä ulos lähtiessään esimerkiksi heijastinliivin tai suosia pukeutumisessaan valmiiksi heijastavista materiaaleista tehtyjä vaatteita ja asusteita. Yksikin “pimeä” tyyppi liikenteessä vaarantaa paitsi omansa myös muiden turvallisuuden. Näytään siis yhdessä ja tehdään liikkumisesta turvallisempaa meille kaikille! 

Päiväkodissa, koulussa, harrastusryhmissä ja vapaa-ajalla lasten ja nuorten turvallisuuteen vaikuttavat fyysisen ympäristön turvallisuuden lisäksi mitä suurimmassa määrin myös ihmissuhteiden turvallisuus. Jokaisella meistä on oikeus kokea olonsa turvalliseksi kaikissa niissä yhteisöissä, missä aikaamme vietämme. Valitettavasti porukasta pois sulkeminen ja kiusaaminen ovat totta liian monen lapsen ja nuoren elämässä.  

Turvallisten ihmissuhteiden ja yhteisöjen perustana on myönteinen vuorovaikutus ja hyväksyvä ilmapiiri ja niihin jokainen meistä voi omalla käytöksellään vaikuttaa. Miten kohtaan arjessa työkaverin, lapsen opettajan, kaupan kassatyöntekijän -arvostaen vai arvostellen? Muistanko pysyä asiallisella linjalla silloinkin, kun jokin asia harmittaa vai puhunko ihmisistä pahaa selän takana tai osallistunko some-palstoilla asiattomiin ja loukkaaviin keskusteluihin? Muistanko kysyä läheisiltäni, mitä heille kuuluu ja aidosti pysähtyä kuuntelemaan ja kuulemaan heidän vastauksensa? Jokainen vuorovaikutustilanne arjessa vaikuttaa ainakin hetkellisesti itse tilanteessä läsnä olleiden osapuolten mielialoihin, jotka taas heijastuvat herkästi edelleen seuraaviin kohtaamisiin ja niin edelleen. Pitkällä aikajänteellä kaikki ympärillämme näkemämme tilanteet muovaavat meidän käsitystämme siitä, millainen käytös on sopivaa ja miten muita ihmisiä tulee kohdella. Kohdellaan siis kanssaihmisiämme tänäänkin arvostavasti ja hyväksyvästi ja pyritään vahvistamaan myönteisiä näkökulmia negatiivisten sijaan. 

Kohdatessamme sosiaalista eristämistä tai kiusaamista on tärkeää, että suhtaudumme siihen vakavasti ja puutumme siihen mahdollisuuksien mukaan välittömästi. Erityisesti jos kohteena on lapsi, on tilanteen selvittäminen aina aikuisten vastuulla. Ulkopuolisen henkilön asiallinen ja rauhallinen väliintulo tilanteeseen, kiusaavan käytöksen kyseenalaistaminen ja puheeksi ottaminen laukaisevat jo usein akuutin tilanteen. Ja tämän väliintulon voi tehdä meistä ihan jokainen, niin aikuinen kuin lapsikin. Tärkeintä on, että kiusattua ei jätetä tilanteessa yksin. 

Jos lapsi kertoo kotona tulleensa kiusatuksi, tärkeintä on pysähtyä kuuntelemaan, pysyä tilanteessa tyynenä ja luvata auttaa asian selvittämisessä. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa kiusaamisessa noudatetaan nollatoleranssia ja toimintamallit kiusaamiseen puuttumiseksi on kirjattu ylös. Jos kiusaaminen on tapahtunut hoito- tai koulukavereiden toimesta, onkin tilanteen selvittely helpointa aloittaa ottamalla yhteyttä lapsen hoitopaikkaan tai kouluun. Tärkeää on muistaa, että kaikkia kiusaamisen osapuolia kuullaan ja heille tarjotaan tukea tilanteen selvittämiseen. Toivottavasti sama nollatoleranssi kiusaamiseen ja mallit mahdollisiin kiusaamistapauksiin puuttumiseen löytyvät myös kaikista harrasteryhmistä ja työpaikoilta. Jos ei, niin asia olisi hyvä ottaa puheeksi pikimmiten! 

Kuten alussa kerroin, lasten turvallisuus (kuten myös meidän aikuistenkin) muodostuu myös omasta kokemuksesta. Onkin hyvä muistaa, että ihmisten kokemukset samastakaan tilanteesta eivät ole samanlaisia. Siksi neuvo, kohtele muita kuten haluat itseäsi kohdeltavan, ei aina välttämättä pidä paikkaansa. Vaikka itse olisit kovanahkainen ja kestäisit rajuakin huulenheittoa, itseesi kohdistuvaa arvostelua tai fyysistä uhkaa, joku toinen voi kokea vastaavan tilanteen ikävänä ja omaa turvallisuuttaan uhkaavana. Onkin hyvä opetella sanoittamaan toisille, missä omat rajat kulkevat ja millaisesta käytöksestä ei pidä. Sama tapa kannattaa opettaa myös lapselle. Kiusaamistilanteessa voi sanoa vaikkapa; ”Jätä minut rauhaan, koska en pidä siitä, että sinä…”.  Näin teemme oman kokemuksemme tilanteesta selväksi ja annamme toiselle osapuolelle myös mahdollisuuden korjata käytöstään. Joskus tilanne voi oikeastikin olla se, että kiusaaja ei ymmärrä oman käytöksensä satuttavan toista osapuolta, ellei sitä ota hänen kanssaan rohkeasti puheeksi. Yksin asian puheeksi ottaminen voi kuitenkin joskus olla liian pelottavaa, joten tarjoammehan tukeamme sitä tarvitsevalle.

Vain yhdessä toimien me voimme luoda turvallisen arjen meille jokaiselle! 

 

Hyte-terkuin, Repolan Johanna