Lohjan kasvihuonekaasupäästöt vähenivät ennakkotietojen mukaan 6,4 % vuonna 2022

SYKE:n ennakkotietojen mukaan kuntien keskimääräinen päästövähennystavoite vuonna 2022 jäi toivotusta, mutta Lohjan päästöt vähenivät vuodentakaiseen merkittävästi.

Lohjan päästökehitys vuosina 1990-2022 (ennuste)
Lohjan päästökehitys 1990-2022 (ennuste), Hinku-laskenta ilman päästöhyvityksiä

Suomen päästövähennyskehitys jäljessä toivotusta vauhdista

Suomen ympäristökeskus (SYKE) julkaisi marraskuun lopulla ennakkotiedot kuntien vuoden 2022 kasvihuonekaasu-päästötuloksista. Raportin mukaan Lohja on onnistunut vähentämään päästöjään edellisvuodesta melko hyvin; 6,4%. Kuntien keskimääräinen päästöjen vähennys oli hieman ennakoitua pienempi, 2,7%, mutta osoittaa päästökehityksen olevan laskusuuntainen.

Päästöjen vähentäminen on tärkein osa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kunnat ovat erityisen keskeisessä asemassa tässä työssä, sillä ne voivat vaikuttaa päästöjen kannalta merkittäviin yhteiskunnan toimintoihin. Kuntien vuoden 2022 keskimääräinen päästökehitys on toivottua hieman hitaampaa, mikä johtuu mm. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamista laajoista vaikutuksista energiasektorille. Pitkällä aikavälillä voidaan kuitenkin odottaa positiivista kehitystä, sillä siirtymä kohti uusiutuvaa energiaa kiihtyi viime talven energiakriisin vuoksi.

Lohjalla päästöt vähenivät vuonna 2022 maan keskiarvoa enemmän, mutta 80 %:n tavoitteeseen on vielä matkaa

Vaikka Suomessa ei keskimäärin saatu suuria päästövähennyksiä viime vuonna, Lohjalla vauhti oli kuitenkin hyvää. Ennakkotietojen mukaan päästöt laskivat vuonna 2022 erityisen paljon sähkön ja lämmityksen päästöissä. Liikenteen päästöt sen sijaan hieman kasvoivat vuoden takaisesta määrästä.

Lohja kuuluu Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostoon ja on sen myötä asettanut itselleen päästövähennystavoitteen, jonka mukaisesti se tavoittelee 80% päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä verrattuna 2007 vuoden päästötasoon. SYKE:n ennakkotietojen perusteella Lohja on onnistunut vähentämään päästöjä 42% vuoden 2007 tasosta, joten tavoitteeseen on vielä runsaasti matkaa. Ennakkotietojen mukaan Lohjan päästömäärä vuonna 2022 oli 220,7 kt CO2e.

Onnistunutta päästökehitystä on vuoteen 2007 verrattuna tapahtunut erityisesti teollisuuden (-64,7%), kulutussähkön (-66,7%), lämmityksen (jopa -65,5%), raideliikenteen (-57,1%) ja jätteidenkäsittelyn (-53,5%) sektoreilla. Päästöt ovat vähentyneet hitaasti sen sijaan työkoneiden (-7,7%), tieliikenteen (-23,0%) ja maatalouden (-14,7%) sektoreilla.

Päästöjen jakautuminen sektoreittain vuonna 2022 (ennuste), Hinku-laskenta ilman päästöhyvityksiä

Lohjan kaupungin päätös tukea joukkoliikenteen kehittämistä lähivuosina edistää tieliikenteen päästövähennystavoitetta. Myös kaupungin panostukset fossiilittomaan kaukolämpöön ovat tärkeitä päästötavoitteen toteutumisen kannalta.

SYKE:n julkaisemat päästötiedot ovat ennusteita ja tulokset saattavat vielä muuttua. Tarkemmat tiedot toteutuneista vuoden 2022 päästöistä julkaistaan keväällä 2024. Päästötiedot on saatu Hinku-laskentamekanismilla, joka ei sisällä päästöhyvityksiä, päästökauppaan kuuluvien teollisuuslaitosten polttoaineiden käyttöä, teollisuuden sähkönkulutusta, teollisuuden jätteiden käsittelyn päästöjä eikä kuorma-, paketti- ja linja-autojen läpiajoliikennettä.

Lohjan päästökehitykseen voi tutustua tarkemmin täältä (linkki johtaa SYKE:n sivulle).

Lisätiedot:

Projektikoordinaattori Meeri Hartonen, meeri.hartonen@lohja.fi

Kehittämispäällikkö Meliina Partio, meliina.partio@lohja.fi

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This