Kaupunginhallituksen uutiset 27.1.

Lohjan kaupunginhallitus kokoontui eilen 27.1.2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa kuntalaisten uuden tiedotuslehden julkaisemisen aloittamista, vuoden 2024 talousarvion toteutumista, vuoden 2025 valtionosuuksia sekä vastaselityksen antamista HUS yhtymähallituksen päätöksestä koskien Lohjan sairaalan synnytysosaston sulkemista.

Lohjalla on paljon asukkaita, jotka eivät seuraa kaupunkia sen nykyisissä pääasiallisissa viestintäkanavissa eli verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Myös paikallislehdissä ilmoittelu palvelee vain osaa asukkaista. Kaupungin yhteinen tiedotuslehti mahdollistaisi kattavamman jakelun jokaiseen lohjalaiseen kotitalouteen sekä vapaa-ajan asukkaille. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti täydentää kaupungin viestintäkanavia, toteuttaen yhdenvertaista viestintää koko Lohjan alueella. Kahden lehden kustannukset on sisällytetty viestinnän ja markkinoinnin vuosibudjettiin, eikä lehti näin vaadi lisämäärärahaa. Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki aloittaa tiedotuslehden julkaisemisen kuntalaisille.

Kokouksen aikana käsiteltiin myös vuoden 2024 talousarvion toteutumista. Käyttötalouden toimintakate (tilanne 21.1.2025) oli 96,5 % eli 3,5 % (= n. 4,2 milj. euroa) alle tasaisen käytön (100 %). Ulkoisten toimintakulujen toteuma-aste oli 97,8 %. Käyttötalouden tuottoja on talousarvioon kertynyt 102,3 %. Joitain menoja on vielä kirjautumatta muun muassa palveluiden ostojen osalta.

HUS yhtymähallitus on antanut Helsingin hallinto-oikeudelle lausunnon Lohjan kaupungin valituksesta. Hallinto-oikeus pyytää 27.12.2024 saapuneella pyynnöllä Lohjan kaupunkia antamaan lausuntoon mahdollisen vastaselityksensä määräpäivään 31.1.2025 mennessä. Kaupunginhallitus päätti antaa liitteenä olevan vastaselityksen Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallitus päätti myös…

  • ettei sillä ole huomautettavaa vuoden 2025 valtionosuuksien osalta.
  • asettaa vaalilain 15 §:n mukaiset vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat sekä nimetä niiden jäsenet ja varajäsenet liitteen mukaisesti, sekä valtuuttaa hallintojohtajan nimeämään vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenet ja varajäsenet, mikäli kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen ilmenee muutostarpeita.
  • merkitä Karjalohjan Aluetoimikunnan aloitteen poikkihallinnollisen yhteistyön edistämisestä loppuun käsitellyksi.
  • merkitä valtuustoaloitteen Lohjan kaupungin liittymisestä ikäystävällisten kuntien verkostoon loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto on todennut, että aika- ja henkilöresurssien rajallisuuden vuoksi kaupungilla ei ole edellytyksiä liittyä kyseiseen verkostoon.

Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista 27.1.2025.

Kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirja on luettavissa 3.2.2025.

Tulevat kokoukset löydät hallintokalenterista.

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This