Ilmastoystävällisempi ICT-yksikkö

Kannettava tietokone, hiiri, kamera, kännykkä ja kahvikuppi valkoisella pöydällä.

Lohjan kaupungin ICT-palveluissa kiinnitetään huomiota laitteiden ja prosessien vastuullisuuteen.

ICT-palvelut eivät kenties ole näkyvin osa kaupunkiorganisaatiota, mutta sitäkin merkittävämpi toiminnan tukipilari. Yksikkö toimittaa henkilökunnalle tarpeellisia työvälineitä ja ohjelmia, tarjoaa teknistä tukea sekä ylläpitää tietoturvallisuutta. ICT-palvelut myös hallinnoivat monenlaisia tietojärjestelmiä ja auttavat organisaatiota hyödyntämään uusia innovatiivisia digitaalisia ratkaisuja ja teknologioita. Tietojärjestelmien tuottamia tietoja analysoimalla saadaan päätöksenteon tueksi arvokasta tietoa ja kaupunkia voidaan kehittää laadukkaasti. Asiakaspalvelu on myös tärkeä osa ICT-yksikön tehtäväkenttää; työntekijöiden lisäksi teknistä apua on tarjolla myös kaupunkilaisten hyödyntämissä sähköisissä palvelukanavissa.

Energiatehokkaat toimintamallit ja laitteet

Lohjan kaupungin itselleen asettamat vastuullisuus- ja ilmastotavoitteet näkyvät myös ICT-palveluiden toiminnassa. Energiatehokkuuteen on kiinnitetty huomiota sekä laitteiden ja palvelinten hankintapäätöksissä että niiden määrittelyssä. Esimerkiksi kaikki kaupunkiorganisaation päätelaitteet ovat Energy Star -tehokkuusluokituksen mukaisia. Kaupungin palvelinten energiankulutusta monitoroidaan myös jatkuvasti ympäri vuoden. Suurimmat kulutuspiikit osuvat erilaisten eräajojen ja varmistusten ajoille, jotka suoritetaan useimmiten yöaikaan.

Kiertotalous ja digitalisaatio

Ilmaston kannalta energiatehokkuuttakin tärkeämpää on ICT-laitteiden kattava elinkaarihallinta. Vastuullisuuteen on kiinnitettävä huomiota tuotteiden koko elinkaaren ajan; tuotannosta aina loppukierrätykseen asti. Kun laitteet saapuvat Lohjalle, ovat ne jo läpäisseet hankintaprosessin vastuullisuusvaatimukset. Laitetoimittajilta vaaditaan monien vastuullisuusehtojen ja kriteereiden täyttämistä (liittyen esim. valmistusprosessiin, materiaaleihin, myrkyttömyyteen ja työoloihin).

Kun laitteet poistuvat työntekijöiden käytöstä, ne tarkastetaan ja tyhjennetään. Osa komponenteista päätyy uusiokäyttöön (uudelleen oman organisaation käyttöön tai myydään eteenpäin) ja loput kierrätetään materiaaleina esim. autoteollisuuden tarpeisiin. Teknologialaitteiden tehokas kierrättäminen on ilmaston kannalta erittäin merkittävää, sillä niiden sisältämien raaka-aineiden käsittely ja osien valmistus aiheuttavat maailmanlaajuisesti valtavasti päästöjä. Lohjan kaupungin laitteiden kierrätys ja uudelleenkäyttö ovat säästäneet vuonna 2023 jo 57 CO2-tonnia, lähes 50 000 litraa vettä ja paljon arvokkaita luonnonvaroja. (Luvut perustuvat Ruotsin ympäristöinstituutin julkaisuun Nr B 2372, tammikuu 2020, linkki johtaa ulkoiselle sivustolle.)

ICT-palveluiden merkitys vahvistuu jatkossa entistä suuremmaksi. Kunnallisia palveluita tarjotaan jo nyt verkon kautta, mutta digitalisaation ja teknologian kehittymisen myötä julkisia palveluita on sähköisesti saatavilla jatkossa yhä laajempi valikoima. Digitaalisten palveluiden tarjoaminen parantaa palveluiden saavutettavuutta ja vähentää liikenteen aiheuttamia päästöjä erityisesti harvaan asutulla seudulla.

Lisätiedot: Meeri Hartonen, projektikoordinaattori, meeri.hartonen@lohja.fi

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This