Mitkä koulun tilaisuudet ovat uskonnonharjoittamista ja mitkä eivät?
Suomessa esi- ja perusopetuksessa on useita perinteisiä juhlia, kuten joulujuhla, kevätjuhla ja itsenäisyyspäivän juhla, jotka ovat osa suomalaista kulttuuria. Nämä juhlat ovat yhteisiä tapahtumia, jotka ovat kaikille oppilaille tarkoitettuja. Nämä juhlat eivät ole uskonnollisia tilaisuuksia, eikä niille järjestetä vaihtoehtoisia tilaisuuksia1. Yhteisiin juhliin voi sisältyä joitakin uskontoon viittaavia elementtejä kuten Suvivirsi kevätjuhlassa tai virsi joulujuhlassa. Koulun perinteisiin juhliin voi sisältyä muitakin vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita. Yksittäinen uskonnollinen elementti ei lähtökohtaisesti tee tilaisuudesta uskonnollista2.
Koulu järjestää uskonnollisia tilaisuuksia yhteistyössä Lohjan evankelis-luterilaisen kirkon tai muiden kristillisten yhteisöjen kanssa. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi uskonnolliset päivänavaukset tai joulukirkko. Kenenkään ei tarvitse osallistua vakaumuksensa / perheensä vakaumuksen vastaisesti uskonnolliseen tilaisuuteen3.
Uskonnollisten tilaisuuksien vaihtoehtoinen toiminta
Uskonnolliset tilaisuudet järjestetään muusta toiminnasta erillään. Uskonnollisten tilaisuuksien aikana koulussa on vaihtoehtoista toimintaa tarjolla4. Vaihtoehtoinen toiminta on valvottua ja luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, kuin sen rinnakkainen toiminta. Yhteisiin, perinteisiin juhliin kuten kevät- tai joulujuhlaan sisältyville yksittäisille uskonnollisille elementeille ei järjestetä korvaavaa ohjelmaa tai toimintaa. Tarvittaessa oppilaan on mahdollista siirtyä toiseen tilaan uskonnollisen elementin ajaksi. Järjestely toteutetaan hienotunteisesti ja mahdollisimman vähän huomiota herättävästi.
Koulun ja kodin yhteistyö uskonnollisten tilaisuuksien suhteen
Päättäessään koulun juhlista ja tilaisuuksista ja niiden sisällöstä, koulu käyttää harkintaa uskonnollisten elementtien osalta. Koulun yhteiset juhlat on tarkoitetut kaikille koulun oppilaille ja heidän huoltajilleen ja näin juhlien järjestelyissä pyritään siihen, etteivät järjestelyt rajaa ketään pois juhlasta vakaumukseen liittyvien syiden vuoksi.
Lukuvuoden aluksi koulu tiedottaa tilaisuuksien sisällöistä riittävällä tarkkuudella sekä missä ne järjestetään. Mahdollisista muutoksista koulu tiedottaa riittävän ajoissa. Koulu ilmoittaa myös tilaisuuksien mahdolliset yhteistyötahot.
Huoltajien tehtävänä on ilmoittaa oppilaan osallistumisesta uskonnollisiin tilaisuuksiin Wilmasta löytyvällä “oppilaan luvat” – lomakkeella. Ilmoitus on voimassa toistaiseksi. Lukuvuoden aikana huoltaja voi muuttaa ilmoitustaan samalla lomakkeella.
1) Opetushallitus, OPH-3903-2022
2) Perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002 vp, 2/2014 vp, 16/2021 vp
3) Perustuslaki 11 § 2 momentti
4) Perustuslakivaliokunnan mietintö 2/2014 vp.
5) Perustuslaki 11 § 2 momentti