Pusulan kyläilta 14.5.2024

Hyvinvointia yhdessä -kyläilta järjestettiin Pusulan koululla 14.5.2024. Kyläillassa osallistettiin kyläläiset pohtimaan vaikuttamismahdollisuuksiaan ja keskustelemaan pusulalaisille tärkeistä arjen hyvinvointia lisäävistä asioista. Paikalle saapui noin 15 kyläläistä nauttimaan musiikkiesityksestä ja keskustelemaan.

Pusulan kyläilta tavoitti ilahduttavasti lapsia keskustelemaan toiveistaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa. Lapset piirsivät, kirjoittivat ja keskustelivat toiveistaan aikuisten kanssa. Ennen tilaisuuden alkua tavoitettiin myös usean 2.–4.luokkalaisten näkemyksiä koulun pihalla.

Tutustu lasten ajatuksiin alta.

Mihin yhteisiin asioihin haluat vaikuttaa?

  • Kesäleirin toteutuminen sai kiitosta.
  • Liikuntakeskuksen ohjattuja tunteja toivotaan Pusulaan.
  • Harrastusmahdollisuuksia lapsille omalla kylällä. Lasten kuljettaminen harrastuksiin haastaa yhdenvertaisuutta, kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta kuljettaa.
  • Koulun kentän valaistus sai kiitosta, lisää myös turvallisuutta.
  • Toiveissa tekonurmi koulun kentälle.
  • Kuntoportaille hyvä rinne jo olemassa (adressi tehty).
  • Kaukalo koulun pihalle mahdollistaa pelaamisen ilman kiekon häviämistä ja antaa tukea harjoitteleville luistelijoille.
  • Ladut talvella koulun pihalle palvelisivat kaiken ikäisiä.
  • Kaupungilta tukea yhdistyksille ja seuroille vapaaehtoistyön mahdollistamiseksi tilavuokrien muodossa. Yhdistysten vuokra-avustushakemukset käsittelyssä toukokuussa.
  • Valaistus Hyönöläntielle (voisi toteuttaa kevyen liikenteen väylän rakentamisen yhteydessä).
  • Pusulan hiekkarannan ehostaminen.
  • Koulun hyvien luistelumahdollisuuksien hyödyntäminen täysimääräisemmin opettajasta riippumatta huoltajien toiveissa.
  • Betoniporsaat parkkipaikan ja kevyen liikenteen väylän välille koulun pihalle.
  • Mahdollisuus järjestää konsertteja Kärkölän kirkossa.
  • Töllin Myllyn galleria.
  • Kulttuurikyydin voisi suunnata muutaman kuukauden välein toiselle reitille tai lisätä pysäkki moottoritien varteen.
  • Kirjastopalvelut tulee säilyttää.
  • Lasten mielestä Pusulassa parasta on kirjasto, Pikku-Omena, kaunis luonto ja ”monari” (monitoimiareena).
  • Pienemmät oppilaat kokevat yläkoululaisten käytöksen pelottavana ja kiusaavana. Koulun alue halutaan turvallisemmaksi vapaa-aikana, turvakameroita alueelle ja jalkautuvaa koulunuorisotyötä lisää.
  • Koulun pitäisi olla pienemmille turvallisempi paikka, kiusaamista on esiintynyt.
  • Tupakkatuotteet pois myynnistä eikä alkoholia alle 19-vuotiaille.
  • Turvallisuutta liikenteeseen.
  • Vesiliukumäki, laituri ja paremmat pukukopit rannalle.
  • Jäätelökioski Pusulaan.
  • Lisää harrastusmahdollisuuksia, leikkipuistoja, voimistelupaikkoja, luontopolkuja.
  • Urheilukenttä ja kuntoportaat.
  • ”Monari” on kiva, mutta sinne kaivataan lisää kiipeilymahdollisuuksia, tekonurmea ja uusi hämähäkkikeinu rikkimenneen tilalle.
  • Lisää eläimiä ja kepparipaikkoja.
  • Lapset kokevat epäreiluna, että yläasteella saa syödä purkkaa ja karkkia.
  • Kouluun maataloutta.
  • Toivotaan myös kesätöitä lapsille.
  • Apteekkiin uusi pankkiautomaatti ryöstetyn tilalle.

Mikä on paras kanava vaikuttaa yhteisiin asioihin? Mitä vaikuttamisen kanavia toivoisit lisää?

  • Pikku-Omenan ilmoitustaulu tavoittaa hyvin pusulalaiset, samoin Nesteen ja Salen ilmoitustaulut.
  • Visit Lohja ja pusula.net toimivia, samoin Pusulan Puskaradio FB-ryhmä.
  • Hannelen aktiivinen ote merkittävä.
  • Eläkeläisryhmät, kyläyhdistys ja muut yhdistykset tiedottamisen ja vaikuttamisen kanavina hyviä.
  • TikTok, Instagram ja Snapchat nuorten kanavina toimivia.
  • Tiedon saantiin kaivataan parannusta. Netti ei saavuta kaikkia ikääntyneitä ja vähävaraisia.
  • Ykkös-Lohja ja Länsi-Uusimaa ilmaisjakeluna saavuttaa vain osan kotitalouksista.
  • Ideana verkkosivuille nappi – ehdota tai kysy!
  • Suora palautekanava kaupungille, ns. aloitelaatikko.
  • Palautteen antamisen kanavat tiedoksi kyläläisille paremmin.
  • Tervetuloa Lohjalle! -kirjeet saavat kannatusta, yhteistyö seurakunnan kanssa voisi olla paikallaan. Siinä voisi olla paikallinen näkökulma mukana.
  • Toivotaan kyläiltoja, joissa viestintä aiheena, esim. kaupungin nettisivut.
  • Kaupungin fyysinen ilmoitustaulu mahdollisesti aluetoimikunnan ylläpitämänä paloaseman ja terveysaseman reitille.
  • Orkesterin ohjelma kyliin.
  • Paikallisia kohteita toivotaan karttainfotaululle.
  • Pusulan kulttuurikohteiden toivotaan näkyvän Lohjan markkinoinnissa paremmin – museo, Töllin Mylly, kalkkikaivos, limonaditehdas.
  • Laavujen kierroksen toteuttaminen talvella hiihtomaakierroksena, Keräkankare mukana kierroksella.
  • Mielipiteitä kerrotaan mieluiten tutuille aikuisille.
  • Toive, että opettaja voisi kuunnella useammin, kun on asiaa.
  • Äänestys koululla koettu hyväksi tavaksi vaikuttaa niin lasten kuin aikuisten näkökulmasta.
  • Kyselyt lapsille hyviä (esim. kouluruokakysely), huomioitava paremmin viestintä lapsille, mitä osallistumisesta kyselyyn seurannut.
  • Oppilaskunnassa saa äänensä kuuluviin.
  • TikTok, Instagram ja Snapchat nuorten kanavina toimivia.
 

Aiheeseen liittyvää: