Lohjan ilmastopäästöt vähenivät 4,1 prosenttia vuonna 2020

Ennakkotiedon mukainen pylväsdiagrammi päästökohityksestä Lohjalla vuosina 2005-2020

Suomen ympäristökeskus (SYKE) on julkaissut ennakkotietolaskelman kuntien kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2020. Sen mukaan Lohjan ilmastopäästöt vähenivät 4,1 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.


Uudenmaan alueella kuntien yhteenlasketut ilmastopäästöt vähenivät vuonna 2020 jopa 12,1 prosenttia. Suomen kaikkien kuntien yhteenlasketut ilmastopäästöt vähenivät 7,4 prosenttia.

SYKEn ennakkotietolaskelman mukaan Lohjan kasvihuonekaasupäästöt olivat yhteensä 297 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e) vuonna 2020. Asukasta kohti laskettuna päästöt olivat 6,5 tonnia CO2e vuonna 2020. Tämä oli neljä prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Myönteinen päästökehitys on havaittavissa myös pidempää aikaväliä tarkasteltaessa. Päästöt ovat vähentyneet lähes kaikissa Suomen kunnissa vuosina 2005—2020, jolloin keskimääräinen muutos on ollut -24 prosenttia. Lohjalla päästöt ovat vähentyneet tänä aikana 22 prosenttia. Hinku-hankkeen vertailuvuoteen 2007 nähden Lohjan päästöt ovat vähentyneet 30 prosenttia.

Sähkön käytön, öljylämmityksen ja liikenteen päästöt laskussa

Vuoden 2020 päästölaskennassa näkyy selvästi aiempaa vahvemmin tuulivoiman tuotannon lisääntyminen Suomessa. Sähkön kansallisen päästökertoimen pieneneminen vaikuttaa hyvin edullisesti myös Lohjan päästökehitykseen: Lohjalla, kuten muuallakin Suomessa, suurin pudotus tapahtui sähkön käytön päästöissä (-21 %). Sähkön käytön päästöjä laski paitsi siirtymä fossiilisten polttoaineiden käytöstä tuulivoimaan myös lämpimän vuoden seurauksena laskenut lämmityssähkön kulutus.

Positiivinen kehitys näkyy myös öljylämmityksen osalta: päästöt vähenivät Lohjalla 15 prosenttia (Uudellamaalla 12 prosenttia, koko maassa 9 prosenttia). Tämä kertoo siitä, että alueella on entistä innokkaammin muutettu vanhoja öljylämmityksiä vaihtoehtoisiin lämmitystapoihin kuten maalämpöön.

Tieliikenteen päästöt vähenivät Lohjalla ja koko Uudellamaalla 7 prosenttia (koko maassa 6 prosenttia).

– Oletettavaa on, että osa päästövähennyksistä tapahtui poikkeuksellisen koronavuoden seurauksena. Esimerkiksi tieliikenteessä päästöt vähenivät pääosin ajosuoritteiden laskun vuoksi, mutta myös ajoneuvokannan energiatehokkuuden paranemisen ja sähköistymisen vaikutukset alkavat näkyä vähitellen, sanoo laskennasta vastaava erikoistutukija Santtu Karhinen SYKEstä.

– Koronavuoden seurauksia päästökehitykseen ei voida esittää suoraan, mutta poikkeusolojen vaikutuksia on mahdollista johtaa sähkön käytön, vesiliikenteen ja teollisuuden päästökehitykseen, Karhinen jatkaa.

Rakennusten lämmitys, tieliikenne ja maatalous suurimmat päästölähteet Lohjalla

Vuonna 2020 eniten päästöjä Lohjalla aiheutui rakennusten lämmityksestä (36 %), tieliikenteestä (29 %) ja maataloudesta (8 %). Uudellamaalla kolme merkittävintä päästölähdettä olivat rakennusten lämmitys (38 %), tieliikenne (31 %) ja kulutussähkö (11 %). Koko maassa suurimmat päästölähteet olivat rakennusten lämmitys (30 %), tieliikenne (26 %) ja maatalous (20 %).

Ennakkotiedon mukainen kasvihuonekaasupäästöjen jakauma Lohjalla ympyrädiagrammilla kuvattuna
Kasvihuonekaasupäästöjen jakauma Lohjalla vuonna 2020 (ennakkotieto).

SYKE laskee päästöt kaikille Suomen kunnille

SYKEn päästölaskentajärjestelmä ALas kattaa kaikki Suomen kunnat ja 80 päästösektoria. Kaikille kunnille ja sektoreille lasketaan päästöt ja energiankulutus vuosittain. Tällä hetkellä lopulliset päästötulokset ovat saatavissa vuosille 2005—2019. Viimeisimmän vuoden lopullisten tulosten julkaisuviive on noin 1,5 vuotta.

Nyt julkaistu alueellisten kasvihuonekaasupäästöjen ennakkotietolaskenta (ALasPre) toteutettiin ensimmäistä kertaa ALas-järjestelmässä. Julkaisun tarkoituksena on parantaa laskentajärjestelmän ajantasaisuutta tarjoamalla ennakkoon tietoa päästöjen kehityssuunnasta ennen keväällä 2022 tapahtuvaa vuoden 2020 lopullisten tilastojen julkaisua.

Lisätietoa

  • Suomen kaikkien kuntien päästölaskelmiin voi tutustua vapaasti hiilineutraalisuomi.fi-sivustolla.
  • Suomen ympäristökeskuksen uutinen kuntien päästölaskennan vuoden 2020 ennakkotiedoista (hiilineutraalisuomi.fi)
  • Erikoistutkija Santtu Karhinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1889, etunimi.sukunimi@syke.fi

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This