L46 Lempolan työpaikka-alue

L46 Lempolan työpaikka-alue, 24. kaupunginosa Ventelä, kiinteistön 444-423-1-1249 osan ja liikennealueen asemakaava ja asemakaavan muutos


Kaava-alue sijaitsee Lohjanharjulla moottoritien (vt1) Lempolan liittymän pohjoispuolella, Lempolan sisääntulotien ja Saukkolantien välisellä alueella.

Kaavan päätavoitteena on mahdollistaa alueen rakentuminen monipuoliseksi työpaikka-alueeksi, jossa voi olla toimisto- ja palvelurakennuksia, ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta teollisuutta ja –varastointia sekä niihin liittyvää myymälätilaa. Lisäksi tavoitteena on osoittaa alueen eteläosaan liikenneväylien varrella oleva metsäinen alue suojaviheralueeksi, varmistaa turvallisen kevyen liikenteen yhteydet.

Yleiskaavoittaja: Kaisa Leppikangas | kaisa.leppikangas(at)lohja.fi | p. 044-374 4419


Voimaantulo

Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 15.5.2024 § 45 hyväksynyt 28.2.2024 päivätyn 23. kaupunginosa Lempola korttelit 100-102 sekä katu- ja suojaviheralueita laaditun L46 Lempolan työpaikka-alueen asemakaavan- ja asemakaavan muutosehdotuksen.

Kaupunginvaltuuston päätöksestä ei ole valitettu.
Kaava tulee voimaan tällä kuulutuksella 21.8.2024

L46 Lainvoimaisuuskuulutus
L46 Kaavakartta
L46 Kaavaselostus


Hyväksymisvaihe

Kaupunginvaltuusto päätti 15.5.2024 § 45 hyväksyä 23. Lempolan kaupunginosan kortteleille 100-102 sekä katu- ja suojaviheralueille laaditun 28.2.2024 päivätyn Lempolan työpaikka-alueen L46 asemakaavan ja asemakaavamuutosehdotuksen.

Asemakaava ja asemakaavamuutos koskee kiinteistöä 444-423-1-1249 ja 23. kaupunginosa Lempolan liikennealuetta. Asemakaavalla ja asemakaavamuutoksella muodostuu 23. kaupunginosan Lempola korttelit 100-102 ja katu- ja suojaviheraluetta.

L46 Kaavakartta
L46 Kaavaselostus
L46 Saapuneet lausunnot
L46 Vastineet


Ehdotusvaihe

Kaupunginhallitus päätti 24.4.2023 § 157 hyväksyä 23. kaupunginosan Lempola asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen (L46 Lempolan työpaikka-alue) asetettavaksi julkisesti nähtäville.

Asemakaavan muutos koskee: kiinteistöä 444-423-1-1249 ja Lohjan kaupungin 23. kaupunginosa Lempolan liikennealuetta. Asemakaava- ja asemakaavan muutoksella muodostuu: Lohjan kaupungin 23. kaupunginosan Lempola korttelit 100-102 sekä katu- ja suojaviheralueita.

Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus pidetään MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävillä 31.5.– 30.6.2023 kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksessa viraston aukioloaikoina, os. Karstuntie 4.

Asemakaavaan voi tutusta kaavoittajan vastaanotolla Lohjan pääkirjaston 2. kerroksen ryhmätyötilassa 15.6.2023 klo 17-18.30.

L46 Kuulutus 31.5.2023
L46 Kaavakartta 13.4.2023
L46 Kaavaselostus 13.4.2023
L46 Suunnittelun lähtökohdat 13.4.2023
L46 Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.4.2023
L46 Valmisteluvaiheessa saapuneet lausunnot
L46 Luontolausunto 16.7.2021
L46 Alustava vesihuollon suunnitelma 21.6.2021
L46 Alustava hulevesisuunnitelma 20.10.2021
L46 Havainnekuva


Valmisteluvaihe

Vetovoimalautakunta päätti 23.9.2020 § 130 asettaa L46 Lempolan työpaikka-alueen asemakaavan, 24. kaupunginosan Ventelän 23.9.2020 päivätyn valmisteluaineiston nähtäville.

Suunnittelun lähtökohdat, valmisteluvaiheen aineisto sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä MRL 63 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti. Asemakaavaa koskevat mielipiteet voi esittää kirjallisesti nähtävilläolon aikana.

Asiakirjat pidetään nähtävillä 14.10.-18.11.2020 kaupungin verkkosivulla lohja.fi ja kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksessa viraston aukioloaikoina, os. Karstuntie 4, Lohja. Palaute tulee lähettää osoitteeseen kaavapalaute(at)lohja.fi tai Lohjan kaupunki, kaupunkikehitys, kaavoitus, PL 71, 08101 Lohja.

Etäkaavailta

Etäkaavailta järjestettiin 10.11.2020 klo 17.30. Jos haluatte katsoa kaavaillasta tehdyn tallenteen, voitte olla yhteydessä kaavahankkeesta vastaavaan kaavoittajaan. Kaavoittajan yhteystiedot ovat nettisivun yläosassa.

L46 Kuulutus, 14.10.2020
L46 Kartta, vaihtoehto 1, 23.9.2020
L46 Kartta, vaihtoehto 2, 23.9.2020
L46 Kaavaselostus, 23.9.2020
L46 Suunnittelun lähtökohdat, 23.9.2020
L46 Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 23.9.2020
L46 Asukaskyselyn tulokset 1.2.2019
L46 Maisemaselvitys 29.6.2018
L46 Muinaisjäännöskartoitus 2019
L46 Alustavat katusuunnitelmat ja hinta-arviot 20.8.2020
L46 Lempolan työpaikka-alue – Pohjoisosan rakennettavuusselvitys 20.8.2018


Lempolan uuden työpaikka-alueen kaavahankkeen aloitusvaiheessa järjestettiin avoin kysely. Kysely oli avoinna 13.6-12.8.2018.

L46 Asukaskyselyn raportti


Aloitusvaihe

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja suunnittelun lähtökohdat pidetään nähtävillä MRL 63 §:n mukaisesti. Osallisilta pyydetään palautetta nähtävilläolon ajan kaavamuutoksen suunnittelun lähtökohdista, vaikutusten arvioinnista sekä osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestämisestä.

Kaavan aineistoihin on mahdollisuus tutustua kaavaillassa 19.6.2018 klo 17.30-19.00 Lohjan pääkirjaston Järnefeltinsalissa.

Asiakirjat pidetään nähtävillä 13.6.-29.6.2018 ja 30.7-10.8.2018 kaupungin verkkosivulla lohja.fi/kaavat ja kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksessa viraston aukioloaikoina, os. Karstuntie 4, Lohja. Palaute tulee lähettää osoitteeseen kaavapalaute(at)lohja.fi. tai Lohjan kaupunki, kaupunkikehitys, kaavoitus, PL 71, 08101 Lohja.

L46 Kuulutus 13.6.2018
L46 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.6.2018
L46 Suunnittelun lähtökohdat 6.6.2018

Lempolan uuden työpaikka-alueen kaavahankkeen aloitusvaiheessa järjestettiin avoin kysely. Kysely oli avoinna 13.6-12.8.2018.

L46 Asukaskyselyn raportti


Selvitykset

L46 Maisemaselvitys 2018

 

Aiheeseen liittyvää: