Lämmitysöljy­säiliöt

Lohjan ympäristönsuojelumääräysten öljysäiliöitä koskevilla säännöksillä pyritään torjumaan öljyvahinkoja ja niiden aiheuttamaa maaperän ja vesistöjen pilaantumsita.



Lohjan ympäristönsuojelumääräysten 12 §:ssä annetaan määräyksiä polttonesteiden ja muiden terveydelle ja ympäristölle vaarallisten kemikaalien varastoinnista ja käsittelystä. Määräyksiin on kirjattu säännöksiä polttonesteiden säilyttämisestä pohjavesialueilla ja niiden ulkopuolella, säiliöiden tarkastamisesta, käyttämättömien maanalaisten säiliöiden poistamisesta ja tietojen antamisesta ympäristönsuojeluviranomaiselle. (Lohjan ympäristönsuojelumäärykset, pdf)

Lohjan ympäristönsuojelumääräyksissä velvoitetaan säilyttämään öljyjä ja muita kemikaaleja siten, että mahdollisissa vuototilanteissa niiden valuminen maaperään ja joutuminen edelleen pinta- ja pohjaveteen on estetty. Lämmitysöljyn säilytykseen käytettävissä säiliöissä tulee olla helposti luettavassa paikassa maininta siitä, mitä säiliö sisältää. Öljysäiliöt ja niiden suoja-altaat on sijoitettava siten, että niiden kunto voidaan todeta esteettömästi ja mahdolliset vuodot havaita nopeasti. Säiliöiden ja suoja-altaiden kuntoa on tarkkailtava säännöllisesti.

Öljysäiliön kunnosta huolehtiminen kannattaa, sillä oikein asennettu ja säännöllisesti huollettu säiliö on pitkäikäisempi ja turvallisempi. Mahdollisista öljyvahingoista on vaaraa sekä ihmisten terveydelle että ympäristölle ja ne ovat erityisen ongelmallisia pohjavesialueilla. Pohjavesi pilaantuu herkästi – jo yksikin litra öljyä riittää pilaamaan satoja litroja pohjavettä. Öljy leviää pohjavedessä nopeasti, ja sitä voi olla mahdotonta poistaa kokonaan.

Vastuu öljyvahingosta on aina säiliön omistajalla tai haltijalla. Öljyvahinkojen korjauskustannukset jäävät harvoin alle 10 000 euron. Jos kunnostustöitä tehdään rakennuksen sisätiloissa ja alapuolella, hankalissa maaperäolosuhteissa, kustannukset voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin. Lisäksi saattaa olla mahdollista, ettei maaperää pystytä puhdistamaan ilman rakennuksen purkamista.

Öljysäiliön tarkastaminen

Ympäristönsuojelumääräysten mukaan öljysäiliöt putkivetoineen, hälytinlaitteineen ja suojarakenteineen tulee tarkastuttaa valtuutetulla tarkastajalla säännöllisin määräajoin vähintään taulukon 1 mukaisesti ellei säiliön kunto edellytä tiheämpiä tarkastuksia (taulukko 2). Tarkastuksen jälkeen tarkastuspöytäkirjan jäljennös tulee toimittaa välittömästi pelastusviranomaiselle ja ympäristönsuojeluviranomaiselle tiedoksi.

Öljysäiliöiden määräaikaistarkastukset tulee teettää Turvatekniikan keskuksen hyväksymällä urakoitsijalla. Lämmitysenergia Yhdistys ry:n urakoitsijajäsenet ovat Turvatekniikan keskuksen hyväksymiä ja rekisteröimiä yrityksiä. Öljylämmitysalan ammattiliikkeiden yhteystietoja saa Lämmitysenergia Yhdistys ry:n urakoitsijarekisteristä (puh. 010 617 7410) sekä Turvatekniikan keskuksen nettisivuilta.

ÖljysäiliöI ja II luokan pohjavesialue¹Rantavyöhyke²Muu alue
Maanalainen³5 vuoden välein5 vuoden välein10 vuoden välein
Maan päällinen10 vuoden välein10 vuoden välein10 vuoden välein
Säiliön kuntoluokkaA, metallisäiliöA, muu säiliöBCD
Seuraava tarkastus5 vuoden kuluttua10 vuoden kuluttua2 vuoden kuluttua6 kuukauden kuluttuapoistettava välittömästi käytöstä

1.6.2024 voimaan tulleiden Lohjan ympäristönsuojelumääräysten mukaan pinnoitettujen maanalaisten, maanvaraisten öljysäiliöiden käyttö on kielletty pohjavesialueilla. Kiinteistön omistajan tai haltijan tulee poistaa tällainen pinnoitettu öljysäiliö käytöstä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään seuraavan määräaikaistarkastuksen yhteydessä.

Pinnoitettujen öljysäiliöiden käyttöä ei suositella muissakaan tapauksissa. Pinnoitus heikentää säiliön teräslevyn kunnon tarkastamista, sillä pinnoitteen alla olevan teräslevyn seinämän paksuutta ei voida luotettavasti mitata.

Öljysäiliön poistaminen käytöstä

Lohjan ympäristönsuojelumääräyksissä velvoitetaan kiinteistön omistajaa tai haltijaa huolehtimaan siitä, että kiinteistöllä sijaitsevat maanalaiset öljysäiliöt täyttöputkineen poistetaan kiinteistöltä, kun niitä ei enää käytetä. Poistovelvoite koskee säiliöitä, jotka on poistettu käytöstä 1.1.2004 jälkeen. Käytöstä poistetun säiliön välitön poistovelvoite ei koske kellarissa, bunkkerissa tai muussa sisätilassa luonnollisen maanpintatason alapuolella sijaitsevia säiliöitä, jotka on säiliön tarkastuksen yhteydessä todettu ehjiksi. Säiliön poistovelvoite tulee ottaa näissäkin tapauksissa uudelleen tarkasteluun, mikäli rakennus puretaan.

Mikäli rakennuksen ulkopuolisen, maanalaisen öljysäiliön poistaminen ei ole mahdollista esimerkiksi hankalan sijainnin vuoksi, voi ympäristönsuojeluviranomainen myöntää luvan poiketa öljysäiliön poistamisvelvoitteesta. Tämä voidaan tehdä erillisen hakemuksen ja selvityksen perusteella, mikäli poikkeamisesta ei arvioida aiheutuvan ympäristön pilaantumisen vaaraa. Päätöksestä peritään voimassa olevan taksan mukainen maksu.

Säiliön käytöstä poistamisen toimintaohje

  1. Kun säiliö poistetaan pysyvästi käytöstä, se on sijainnista riippumatta puhdistutettava ja säiliön kunto on tarkastutettava mahdollisten vuotojen varalta. Toimita puhdistuksesta syntyvät jätteet vaarallisten jätteiden käsittelyyn. Poista myös säiliön täyttöyhteydet säiliön poiston yhteydessä, jottei säiliötä päästä täyttämään vahingossa. Täyttöyhteyksien käyttö tulee estää myös silloin, kun säiliö poistetaan käytöstä tilapäisesti.
  2. Toimita ympäristöviranomaiselle ilmoitus säiliön poistamisesta sekä valtuutetun tarkastajan todistus poistettavan säiliön kunnosta. Säiliön kunnon ja käytöstä poistamisen kirjaaminen on tärkeä seikka sekä säiliön omistajan että säiliön tarkastajan kannalta, sillä sen avulla voidaan tarvittaessa todentaa poistohetken tilanne.
  3. Tee säiliön käytöstä poistamisesta ilmoitus myös paloviranomaisille.
  4. Varaa ympäristöviranomaiselle mahdollisuus tarkastaa maaperän tila säiliön noston yhteydessä silloin, kun kyseessä on maanalaisen säiliön poisto.
  5. Toimita poistettu säiliö ja muut purkamisesta syntyvät jätteen asianmukaiseen käsittelyyn.
  6. Havaittaessa maaperän pilaantumista, poista ja käsittele pilaantunut maa siten, kuin ympäristöviranomainen määrää.

Tietojen toimittaminen ympäristönsuojeluviranomaiselle

Ympäristönsuojelumääräysten mukaan öljyäsiliön tarkastuksen jälkeen tarkastuspöytäkirjan jäljennös tulee toimittaa välittömästi pelastusviranomaiselle ja ympäristönsuojeluviranomaiselle tiedoksi. Myös öljysäiliön käytöstä poistamisesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus pelastusviranomaiselle ja ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus ympäristönsuojeluun on kätevintä tehdä alla olevalla lomakkeella.

Lisäksi Lohjan ympäristönsuojelu pyytää kaupunkilaisia toimittamaan tiedot myös mahdollisesta uuden öljysäiliön käyttöön ottamisesta tai öljylämmityksestä luopumisesta.

Lisätiedot

Jaana Tikkanen
ympäristötarkastaja
jaana.tikkanen(a)lohja.fi
puh. 044 374 3598

 

Aiheeseen liittyvää: